Uskomaton 11. pelikierros Tuomolta: kaksi alle kentän parin 32 lyöntiä

Pelattuaan ensin 10. kierroksensa yksi alle kentän parin Tuomo pelasi perään aivan uskomattoman tuloksen. 32 lyöntiä eli kaksi alle kentän parin.

22 tunnin pelien jälkeen 11. kierroksella Tuomo teki kaksi birdietä ja seitsemän paria. Mukana kirittämässä oli Ari Huttunen. Tuomo ja Ari lähtevät viimeiselle kierrokselle klo 16:10. Mukaan lähtee myös Mikko Lahtinen.

On ollut hieno seurata Tuomon uskomattoman hienoa peliä. Täytyy ottaa huomioon että hän on pelannut lähes vuorokauden yhteen putkeen n. 1,5 tunnin yöunilla välissä.

Tuloksia näkee täältä.

Advertisements
Posted in Uncategorized | Leave a comment

Tuomolla huikea 10. kierros 24h-junnugolfille tapahtumassa – vielä 18 reikää jäljellä

Tuomo pelasi loistavan kymmenennen kierroksen: 33 lyöntiä eli yksi alle parin. Onneksi olkoon Tuomo! Kaikki kierrokset tähän mennessä olleet alle 40 lyöntiä ja nyt tuli ensimmäinen alle parin. Kaksi parin (34) tulosta löytyy jo.

10. kierroksella Tuomon kanssa pelasivat Raimo Laaja, Olli Ritvanen ja Jussi Pouttu. Kiitoksia koko ryhmälle!

Tulokset voi katsoa tästä linkistä.

11. ja toiseksi viimeiselle kierrokselle Tuomon kanssa lähti Ari Huttunen. Lähtöaika oli klo 14.20. Viimeiselle kierrokselle lähdetään klo 16.10.

Yhteensä Tuomo pelaa siis 12 kierrosta eli 108 väylää.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Jälleen alle 40 lyönnin kierros Tuomolle, kolme kierrosta jäljellä

81 väylää takana. Tuomo pelasi yhdeksännen kierroksen Raimo Laakson ja Pirkko Leppäsen kanssa. Kiitokset osallistumisesta!

Jälleen tuli alle 4 lyönnin kierros Tuomolle. Kaikki yhdeksän kierrosta on mennyt alle 40 lyönnin.

Kymmenennelle kierrokselle Tuomo lähtee ruokatauon jälkeen klo 12:30 yhdessä Raimo Laakson, Olli Ritvasen sekä Jussi Poutun kanssa. Toiseksi viimeinen lähtö on 14.20 ja viimeinen 16.10.

Tulosseuranta löytyy tästä linkistä.

Kierroksella oli jälleen monia onnistumisia:

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Tuomo pelasi toisen par-kierroksen, vielä 36 reikää jäljellä

Kahdeksan kierrosta takana, neljä jäljellä. Tuomo pelasi kahdeksannella kierroksella jälleen upean tuloksen 34 lyöntiä. Mahdollisuuksia oli myös parin alitukseen mutta kahden viimeisen väylän bogit estivät sen. Hieno kierros kuitenkin!

Seuraavalle kierrokselle Tuomo lähtee klo 9:40 yhdessä Raimo Laajan ja Pirkko Leppäsen kanssa. Tulosseuranta tästä linkistä. Kymmenes kierros starttaa klo 12:30.

Alla parhaita paloja Tuomon kahdeksannesta kierroksesta:

 

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Seitsemän kierrosta takana, viisi jäljellä

Tuomo on nyt pelannut seitsemän kierrosta eli yhteensä 63 reikää. Jälleen tuli hyvä tulos 38 lyöntiä. Mahdollisuuksia oli parempaankin. Tuomo on pelannut kaikki kierrokset alle 40 lyöntiin ja löytyy joukosta yksi 34 lyönnin tuloskin.

Seuraavaksi Tuomo starttaa kahdeksannelle kierrokselle noin klo 8.00. Yhdeksäs kierros on 9:40. Mukaan voi ilmoittautua NexGolfissa. Tervetuloa!

Tuloksia voi seurata tästä linkistä.

 

Posted in Uncategorized | Leave a comment

24h-junnugolfille tapahtuma puolessa välissä – Tuomo jatkaa varmoja otteita

54 reikää ja kuusi kierrosta takana. 24h-junnugolfille tapahtuma on Pirkanmaan Golfin osalta nyt puolessa välissä. Tuomolla kuusi kierrosta vielä jäljellä.

Kuudennella kierroksella mukana oli seuran juniorivastaava Janne Riitakorpi. Lisäksi 24h-veteraani Ilkka Vuorenmaa tuli pelaamaan muutaman väylän.

Tuomo lähtee seitsemännelle kierrokselle noin kello 6:40. Tämän jälkeen seuraava lähtö on noin klo 8:00. Tervetuloa mukaan!

Tuloksia voi seurata tästä linkistä.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Virkeänä uuteen päivään, 5. kierrosta pelattu

Tuomo Nieminen on pelannut jo 45 reikää 24h-junnugolfille tapahtumassa. Yötaon jälkeisen viidennen kierroksen Tuomo pelasi yksin.

Koko ajan tapahtumaa seuraava ja päivityksiä tekevä seuran juniorivastaava Janne Riitakorpi liittyy mukaan seuraavalle kuudennelle kierrokselle joka starttaa noin klo 5:10.

Sen kierroksen jälkeen urakka onkin jo puolessa välissä. Yön pimein hetki kesti vain muutaman tunnin ja nyt näkyy jo pelata erittäin hyvin.

Tuomo onnistui pelaamaan myös viidennen kierroksen alle 40 lyöntiin. Voit seurata tuloksia tästä linkistä.

Posted in Uncategorized | Leave a comment